Noniin, jospa nyt aloittaisi kirjoittelemaan. Käyn vasta aamulla puntarilla ja lisään sitten tänne aloituspainon.

En ole koskaan ollut hoikka, normaalipainoinen kylläkin. Tuosta normaalipainosta on aikaa nyt jo 9v. Kolmen lapsen syntymän jälkeen huomaa kyllä kropasta, että lapsia on tullut ja raskauskiloille ei ole tehty mitään, saatikka vielä eletty huolettomasti syöpötellen. Tilanne on myös se, että vihaan liikuntaa. Mulla ei ole yksinkertaisesti aikaa, eikä intoa harrastaa mitään liikuntamuotoa. Silloin tällöin käyn esikoisen kanssa pyöräilemässä, mutta en koe sitä liikunnaksi, on sen verta kevyttä ja lyhyitä matkoja. Kun on pienet lapset, vuorotyö ja pitkä työmatka (päivässä kuluu n.2h pelkkiin työmatkoihin omalla autolla) jää itsestään huolehtiminen minimiin. Lisäksi ruokailurytmejä ei ole, eikä työn vuoksi pystykkään pitämään säännöllisinä. Yleensä se menee siihen, että töiden jälkeen väsyneenä mättää mitä sattuu.

Olenhan minä toki yrittänyt. Vuonna 2012 rapistelin nutrileteillä pois reilut 20kg. Lapsia tuli lisää, ja niin tuli karistetut kilotkin. Tuohon tähtään nytkin. Olen tuon pudotuksen (ja raskauksien) jälkeen yrittänyt myös vissydieettiä, fitfarmia ja ties mitä. Fitfarm oli muuten hyvä, mutta mä en vaan saanut niitä ruokia alas parin viikon jälkeen.. Toisaalta vihasin kantaa kupissa töihin näitä jättikokoisia annoksia ja toisaalta yrittää siellä niitä syödä muutamassa minuutissa.. Ei ollutkaan sitten lopulta minun juttuni se.

Ostin tosiaan nyt ihan kunnolla näitä nutriletin smoothieita, niin riittää pitkäksi aikaa :

20180705_001418.jpg

Nämä on oikeesti tosi hyviä ja pitää nälänkin poissa :) Aina silloin tällöin olen töissä näitä käyttänyt kun nämä on niin nopeakin syödä. Tarkoitus on aamuisin syödä kaurapuuroa mehukeitolla ja lisäksi 2 tälläistä smoothieta päivässä. Ja jos sattuu olemaan super pitkä päivä, niin lisäksi salaatti on sallittua. Mä uskon ja toivon, että kilot karisee tällä tyylillä :D Kalorit jää kuitenkin alle tuhanteen tällä ruokavaliolla.

Otin tuossa jo ennen- kuvat, jälkeen kuvia odotellessa :) Ajattelin ensin, että laitan kroppa kuvat vasta, kun muutosta alkaa tulemaan, mutta ehkä kuitenkin saan motivaatiota myös siitä, että laitan tänne heti kuvat aivan järkyttävän turvonneesta kropastani, koska olen huono häviämään ;) Joten tässä olkaa hyvä:

1530738735834.jpg

Siinä se on koko komeudessaan. Jännä sekin, ettei aina itse tajua edes olevansa "kovinkaan lihava", ennenkuin näkee itsestään kuvia. Itse koin tämän havahtumisen muutamia kuukausia sitten ollessa reissussa. Nämä reissukuvat ei todellakaan ole mitään perhe-albumiin laitettavia :D Tavallaan sitten on myös vältellyt tilanteita, joissa pitäisi päätyä kuviin. Kuvasta huomaa myös aivan järkyttävän kaksoisleukani sivusta päin, mutta eniten vihaan käsivarsiani. Pelottaa, ettei ne pienene kovinkaan paljoa laihdutuksen myötä. Löysin netistä- ja kokeilin myös jo jotakin jumppaa käsivarren ojentajille, joka lupaa "allien" lähteä lätkimään. Sen harjoituksen voi tehdä vaikka sohvaa vasten, käsillä nostellaan tavallaan kroppaa. Helpompaa kuin punnerrus ja tehon huomasi, mutta ongelmaksi koitui se, ettei pienet ranteeni kestä tälläisen ruhon nostamista :( Mutta ehkä mä yritän vielä :)

Tarkoitus olisi tänne ehtiä käymään pari kertaa viikossa kirjaamaan kuulumisia. Jos joku tänne sivuilleni eksyy niin olipas ihana kun kävit! :) Kaikki kommentit ja tsempit on enemmän kuin tervetulleita! <3